perjantai 11. huhtikuuta 2014

Uusia hevostuttavuuksia

Kuvissa esiintyy tallin kaksi uutta hevosta, Pena ja Pönä. Vaaleampi on Pönä ja meninkin sillä tänään tunnilla. Pääsin selkään ilman punttaamista (wow, heppahan oli sen 155 senttiä!) ja kun säädin jalustimia alkoi pieni pyöriminen. Aloitimme tavalliseen tapaan pitkin ohjin ja huomasin heti, että Pönä oli laiska. Sai pyytää eteen äänellä, pohkeella, istunnalla ja välillä raipalla. Alkuraveissa heppa tuntui tahmealta ja en oikein saanut sitä taipumaan kunnolla.

Sitten ratsastuksenopettaja ehdotti jalustimien pidentämistä ja pidentämisen jälkeen selässä oli parempi istua. Heppakin alkoi tuntua paremmalta. Otimme parit lämmittelylaukat ja nostoissa meinasin aina nojata liikaa eteen. Pian lähdimme tulemaan aina keskihalkaisijalle ja siitä pohkeenväistöä ja suunnanvaihto. Ensimmäiset kerrat epäonnistuivat aika hyvin, koska käsieni asento oli vähän niin ja näin. Kun sain käteni pysymään paikallaan, heppakin alkoi väistää todella nätisti. Teimme pian samaa ravissa ja ensimmäisillä kerroilla löysin käteni heilumasta missä sattuu. Kunhan taas hieman keskityin, Pönä oli todella ihana.

Väistöjen jälkeen otimme kahden sivun mittaisia laukkoja. Aluksi kallistuin taas eteen, eikä laukka noussut, mutta kun onnistuin pitämään hartialinjan takana, laukka nousi nätisti. Loppuraveissa heppa oli jo ryhdistäytynyt alkutunnin ohjalle painamisesta ja vaikka sitä saikin käskeä eteen, olo oli todella hyvä. Siirsimme hepat istunnalla käyntiin (tai Pönä taisi pysähtyä siitä, että jäi katselemaan kavereita, muttah...) ja annoimme pitkät ohjat. Kävellessä sai taas käyttää pohjetta, mutta tunnista jäi kiva fiilis.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta ja hyvä postuas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun aina jaksat kommata positiivisesti! :)

      Poista
    2. Kyllähän säkin kommailet positiivisesti ja näitä on aina kiva lukea :) Ps. Taas xD

      Poista

Kommentoithan asiallisesti ja ystävällisesti. Kohteliaisuus kunniaan! :)