tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kesä on täällä!

Menin korvaustunnilla Penalla, ja koska kuvia ei löydy, saatte siis enemmän tekstiä. Ja toi otsikko liittyykin paljon tähän tekstiin...

Menin tallille varttia vaille neljä ja katsoessani tuntilistaa hämmästyin paljon. Siinä luki Ressu/Pena. Mietin todella pitkään ja pyysin paria muuta kertomaan niistä. Päädyin menemään Penalla. Kävin nostamassa satulan Pikun selkään, jonka jälkeen kävin syömässä vähän. Haimme hevosia ja minä otin Rosun. Sen jälkeen pyörittiin yhden hoitajan kanssa tallissa, kunnes lähdettiin hakemaan Penaa tarhasta. Vein sen karsinaansa ja lähdin metsästämään kamoja. Jouduimme kyselemään aika monesti, koska varusteet olivat sellaisessa pienessä siirtosatulahuoneessa, eikä harjoja ollut. Otimme siis Pönän harjat.

Lähdin harjaamaan hepoa ja tuotah, pudotin satulan... Onneksi alla oli heiniä, eikä käynyt mitään. Sen jälkeen pyörittelin hepan läpi piikkisualla ja harjasin pehmeällä harjalla. Kaverini harjasi pään, jonka jälkeen otin kaviot. Pena ei meinannut aluksi nostaa jalkaa, mutta hetken päästä jalka nousi nätisti ja sain putsattua kaviot. Pena on tosi kiva, koska se kannattelee jalkaansa, eikä roikota sitä. Sitten otin satulahuovan ja laitoin sen selkään. Ottaessani satulaa tajusin, että siinä ei ole satulavyötä. Lähdimme siis hakemaan vyötä. Kun saimme sen, nostin satulan selkään ja laitoin suitset päähän. Sen jälkeen kypärä, hanskat ja turvaliivi ja kentälle.

Yksi hoitajista tuli punttaamaan minut selkään ja säädimme sitten jalustimet. Alkukäynneissä ruuna oli mukavan reipas ja ottaessamme ohjia käteen vauhti säilyi. Teimme muutamia pysähdyksiä ja huomasin, että se oli aika herkkä istunnalle (tuon asian sain sitten kuulla monta kertaa tunnin aikana, koska istuntani on mitä on). Ravailun alkaessa Pena alkoi kääntää päätä vasemmalle ja väistää oikeassa kierroksessa sisään, joten jouduin tekemään aika paljon töitä sen suoristamiseksi.

Teimme loivaa kiemuraa ja se toimi aika hyvin istunnalla. Pena ei oikein pitänyt muista hevosista ja keskittyminen herpaantui aina välillä korvien mennessä luimuun. Toiseen suuntaan tullessa aloimme tehdä voltin kiemuralta ns. väärään suuntaan ja siinä Pena ei meinannut kääntyä voltille. Lopuksi, kun keskityin istuntaani, tämä harjoitus alkoi sujua paremmin. Teimme samaa myös toiseen suuntaan ja Pena toimi taas paremmin. Siirsimme hevoset käyntiin ja annoimme niille hetkeksi pitkät ohjat puolivälikäyntejä varten.

Puolivälikäyntien jälkeen menimme kävelemään ympyrälle ja lähdimme yksi kerrallaan tulemaan ravissa pitkälle sivulle. Kulmassa nostettiin laukka ja tehtiin pääty-ympyrä, josta siirryttiin taas raviin. Ensimmäisellä kerralla en meinannut saada laukkaa nousemaan ja ympyrälläkin Pena yritti väistää sisään. Alkoi tuntua, että ruuna olisi liian vaikea minulle. Toisella kerralla meni jo vähän paremmin ja kolmannella kerralla, kun sain raipan, laukka nousi ihan mukavasti. Vaihdoimme sitten suuntaa ympyrällä ja lähdimme tulemaan toiseen suuntaan. Vasempaan kierrokseen laukka nousi paremmin ja pysyi yllä, joten pian aloimme ravailla.

Pena haki hetkittäin muotoa ja takajalat tulivat hyvin alle. Siirtyessämme käyntiin ruuna alkoi taas kääntää päätä sivuun ja voltit hieman epäonnistuivat. Kesti aika kauan, ennen kuin sain Penan kulkemaan hyvin, jonka jälkeen siirryin uralle ja annoin pitkät ohjat. Tuli tehtyä myös runsaasti voltteja, ja Pena on ensimmäinen hevonen, jolla ne ovat sujuneet niin hyvin istunnalla. Sitten menimme kaartoon ja nousimme selästä. Nostin jalustimet, löysäsin vyötä ja lähdin taluttamaan Penaa talliin. Laitoin pari tyttöä hakemaan Pönän harjat, otin varusteet pois, harjasin ja otin kaviot. Sähläilin taas satulahuoneiden kanssa ja ramppasin tallin ja satulahuoneen välillä, mutta lopulta kaikki olivat oikeilla paikoilla (toivottavasti). Söin vielä vähän, jonka jälkeen menin katselemaan tuntia odotellen kyydin saapumista.

2 kommenttia:

  1. Pyöritetäänks teillä piikkisualla? Meillä pyöritetään vaan kumisualla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin pyörittäny kumisualla, mut se oli rikki. Sen takia piikkisuka.

      Poista

Kommentoithan asiallisesti ja ystävällisesti. Kohteliaisuus kunniaan! :)