lauantai 31. toukokuuta 2014

Tuntipostaus perjantailta

Menin tallille vähän yli kolme ja aloittelin putsailemalla harjoja ja suoristelemalla kylttejä. Lakaisin tallin lattiaa, joka keskeytyi ratsastajan tullessa pyytämään apua. Avustin Sokerin kavioiden otossa, jonka jälkeen menin jatkamaan tallin lakaisemista. Sitten haimme Sokerin varusteet ja nostin satulan selkään. Asettelimme huopia, laitoin vyön ja ratsastaja otti suitset minun avatessani riimua. Autoin sitten vähän kuolaimien saamisessa suuhun ja ratsastajan lähtiessä hakemaan kypäräänsä. Kentällä punttasin ratsastajan selkään ja säädin jalustimia. Menin sitten talliin.

Pyörin aika pitkään satulahuoneessa ja koska viiden tuntilaiset eivät tarvinneet apua odottelimme tunnin satulahuoneessa ja menimme sitten auttamaan ratsastajia selkään. Roikuin Pikulla ja säädin jalustimia. Menimme melkein heti hakemaan Rosua tarhasta, samalla kun Rozen ratsastaja otti Rozen. Vein Rosun sen omaan karsinaan ja hain sitten harjat. Harjasin ponin läpi kumisualla ja pehmeällä harjalla, jonka jälkeen harjasin pään ja otin kaviot. Wanen hoitaja harjasi jalat. Menimme sitten takaisin satulahuoneeseen odottelemaan.

Varttia vaille kuusi otimme Rosun suitset ja harjasin ponin vielä kerran läpi pehmeällä harjalla. Odottelin siinä sitten jonkin aikaa ja availin suitsien remmin. Poni laittoi vähän vastaan, mutta kuolaimet menivät aika nopeasti suuhun ja sain remmit kiinni. Koska menin ilman satulaa, laitoin vain turvaliivin ja kypärän, sekä otin raippani, jonka jälkeen lähdin taluttamaan ponia kentälle. Wanen hoitaja tuli punttaamaan minut selkään ja lähdin sitten uralle kävelemään.

Keräilimme ohjia ja aloimme ravailla aika pian. Aluksi tuntui, että poni kaahaisi alta, mutta sain sen pian kuulolle. Sillä oli älyttömän ihana ravi, helposti istuttava ja tasainen. Teimme voltteja ja perus alkuverkkaa. Volteilla poni tunki vähän ulos, mutta kun keskityin ulkoapuihin, voltit alkoivat sujua paremmin. Teimme sitten vaihtelevasti laukkapätkiä. Ensimmäiset nostot onnistuivat hyvin lukuunottamatta paria väärää laukkaa. Vaihdoimme suunnan ja laukat onnistuivat tähänkin suuntaan hyvin.

Nyt tuli pienehkö muistikatkos, enkä muista mitä teimme tässä välissä, vai teimmekö mitään erikoisempaa. Puolivälikäyntien jälkeen aloitimme kuitenkin uuden tehtävän. Kaksi sivua ravissa, kulmassa käyntiin ja sivun puolessa välissä laukka. Laukkasimme sivun loppuun, sekä seuraavan sivun, jonka jälkeen tuli hidastus raviin. Suoralla uralla nostaminen ei onnistunut hyvin, enkä saanut kertaakaan suoraan oikeaa laukkaa. Kerran poni jopa otti yhden askeleen oikein, mutta vaihtoi sitten lennosta. Mutta silloinhan se aloitti oikein! Mitäs minä nyt kirjoittelen tänne? Oikeat laukat tulivatkin sitten vasta kulmassa. Parilla kerralla poni huomasi jotain "pelottavaa" kulmassa tai ratsastuksenopettajassa, jolloin laukka ei todellakaan noussut oikein.

Vaihdoimme suuntaa ja jatkoimme samaa tehtävää toiseen suuntaan. Tähän suuntaan laukat nousivat oikein hyvin ja joka kerralla tuli oikea laukka. Parilla ensimmäisellä kerralla käytin myös ääniapuja, mutta lopuksi laukka nousi vain pienistä pohkeista ja istunnasta. Rosu oli uskomattoman ihana ja kuuliainen! Aloittelimme sitten loppuverkkaa ja tein paljon voltteja. Jouduin taas keskittymään aika paljon ulkoapuihin, mutta Rosu kuunteli hyvin ja taipui mukavasti. Suunnanvaihdon jälkeen jatkoimme samaa toiseen suuntaan ja tähänkin suuntaan Rosu oli todella ihana.

Loppukäyntien jälkeen ratsastimme tallin pihaan, koska olimme viimeinen tunti. Tulin pois selästä ja vein Rosun talliin. Otin suitset pois ja harjasin ponin läpi pehmeällä harjalla. Putsailin sitten kavioita ja niiden kanssa sai vähän tapella, mutta nousivat kuitenkin nätisti loppujen lopuksi. Vein sitten Rosun tarhaan ja lähdin satulahuoneeseen. Pesin kuolaimet ja hinkkailin niitä taas kymmenisen minuuttia, putsasin harjat ja lähdin.

Tämän tunnin kuvat sitten viikon päästä, koska lähden nyt ratsastusleirille! Tulette saamaan pikapostauksia puhelimella ja kunnon kuva ja videomateriaalit sitten viikon päästä. Joten, ensimmäistä leiripostausta luultavasti jo huomenna tai ylihuomenna!

torstai 29. toukokuuta 2014

Piirtelyä

Innostuin piirtämään ja laitankin tähän teidän nähtävillenne pari piirrosta, jotka sain aikaiseksi.

Tuollainen quarab-varsa tuli piirrettyä ensimmäisenä. Mallista piirsin, ajasta ei tietoa. Itse olen ihan tyytyväinen vaikka korvat ja pään muoto hieman epäonnistuivat. Merkistäkään ei tullut sellaista, minkälaisen olisin halunnut. Varjostus onnistui mielestäni hyvin, samoin harja

Tuollainen IC-varsa olisi siinä. Luonnosteluvaiheessa se näytti aivan kamalalsta, mutta sain sitten suhteet ihan ookoosti kohdalleen. Tämäkin on mallista, piirsin sennvain toisin päin, kuin alkuperäisessä kuvassa. Varjostukset tein tällä kertaa pääasiassa viivoilla ja se onnistui hyvin. Pää on nyt vähän huono, koska en enää jaksanut keskittyä siihen, kunnolin piirtänyt sen niin monta kertaa uudestaan. Silmä on epäaito, mutten jaksanut enää alkaa panostaa siihen niin paljon.

Kommenttia kaipailisin, niin kehuja kuin kritiikkiäkin!

Tavistalleilua

En nyt taida kokonaista, pitkää postausta kirjoittaa koska tallipäivä oli aika tavallinen. Se sisälsi perinteisesti hevosten hakemista, porttien availua, ratsastajien auttelua kentällä ja karsinassa, harjojen putsailua, pakkomielteistä Rozen kuolainten putsausta ja sekoilua. Alla pari kuvaa.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Matokuulumisia

Laatu 6/5 mutta sain kuvan kun Hypomato oli juomassa.

Niin, nyt tuo Hypo on ollut noin kuukauden syömättä. Olen jo aika huolissani siitä joten ensi kerralla se saa ruoan terraan. Katsellaan jos se söisi sitten. Laitan tähän loppuun nyt pari vanhaa kuvaa matosista.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Nahkaa jälleen

Nyt tuli toinen nahka. Tämä oli selvästi Hypon koska se oli hieman paksumpi kuin tuo toinen. Pientä repeämää tuossa pään kohdalla, muttei pahaa. Tämäkin arviolta noin metrin.

Vertailua. Edempänä Madon ja taaempana Hypon nahka. Madolla on vielä kuitenkin asteen pidempi, eli Mato on pidempi näistä kahdesta. Madon nahka on selkeästi tummrempi kuin Hypon.

Uutta ulkoasua

Tein nyt tällaisen mukavan vihreähkön bannerin, johon sitten liitin näitä bloggerin valmistaustoja. Bannerin tein tylsyyksissäni, kun odotin että Movie Maker, kamera ja jotkin muut tiedostot lataisivat. Piti siis tehdä koulujuttuja, mutta bannerin päädyin tekemään. Kertokaapas mielipiteenne ja onko toiveita seuraavaan ulkoasuun? ;)

Tuo varjo saattaa näkyä nyt vähän huonosti, koska on valkoinen ja osittain läpinäkyvä

lauantai 24. toukokuuta 2014

Toimintaa ja onnistuneita laukkapätkiä

Perjantaina pääsin tallille vasta puoli neljän aikaan, mutta se ei haitannut paljoakaan. Aloitin putsaamalla Topiaksen harjat ja menin pian pyörimään ulos, koska siellä oli ihanan lämmin. Pian ensimmäisen tunnin ratsastajia tuli ja lähdin auttamaan Pikun ja Sokerin hakemisessa. Autoin myös Pikun harjailussa, eli harjasin toisen puolen kumisualla ja pölärillä ja lopuksi harjailin jalat kovalla harjalla. Otimme sitten satulan ja kun ratsastaja oli nostanut huovat selkään, nostin satulan. Laitoin vyön omalta puoleltani ja autoin myös toiselta puolelta laittamaan sitä kiinni. Ratsastajan ottaessa riimua pois hain suitset ja laitoin sen jälkeen riimun koukkuun. Ratsastaja laittoi ohjat kaulalle ja autoin hieman kuolainten ja niskahihnan kanssa. Sen jälkeen ratsastaja haki omat varusteensa ja lähdimme kentälle.

Kentällä punttasin ratsastajan selkään ja kiristin vyötä, sekä säädin jalustimia. Menin sitten kentän laidalle ja lähdin pian availemaan portteja kun Wanesa ja Rosu haettiin sisälle. Ratsastajia tuli ja menin auttamaan myös Ressun hakemisessa, jonka jälkeen vein itse Rozen sisään. Harjasin Rozen, koska minun piti laittaa se kuntoon tunnille. Kävin auttamassa Ressun kuolainten saamisessa suuhun ja hain sitten Rozen varusteet. Ehdin laittaa huovan ja olin juuri nostamassa satulaa kun minua pyydettiin auttamaan. Nostin satulan nopeasti selkään, värväsin pari tyttöä vahtimaan Rozea ja menin suoristamaan Rosun satulaa, joka meinasi pudota.

Pääsin pian taas Rozen luo ja laittaessani vyötä, sen ratsastaja tuli. Jätin ratsastajan laittamaan suitset ja menin auttamaan jälleen Rosun kanssa. Sen jälkeen korjailin Wanesan satulan paikkaa ja autoin suitsien laitossa. Ratsastajalle tuli vähän kiire, joten laitoin remmit kiinni tämän käydessä vessassa. Kiristelin vyötä ja pian lähdimme kentälle. Avasin portin, jonka jälkeen menin punttaamaan Wanen ratsastajan selkään. Säätelin jalustimia ja kiristin vyötä ja lähdin talliin.

Söin vähän, pyörin tallissa ja menin pian katsomaan tuntia. Katselin sitä melkein koko tunnin ja loppupuolella lähdin hakemaan omia varusteitani, jotka laitoin päälle kentän laidalla. Pian ratsastajat tulivatkin kaartoon ja menin Ressun luokse. Pidensin jalustimia ja nousin selkään, jonka jälkeen pidensin jalustimia vielä kaksi reikää ja ratsastuksenopettaja tuli laittamaan vyötä vielä vähän kireämmälle. Saatuani jalustimet kuntoon lähdin uralle kävelemään.

Keräilimme ohjia ja aloitimme ravailun. Ressu viskoi jonkin verran päätään ja kiemurteli, mutta sain sen pian toimimaan. Teimme voltteja ja lämmittelimme heppoja molempiin suuntiin ravissa. Sitten lähdimme tulemaan seuraavanlaista tehtävää: yksi sivu harjoitusravissa ja sivun keskelle ns. keskiympyrä, seuraava sivu kevyessä ravissa, seuraavalla sivulla taas harjoitusravia ja ympyrä ja seuraavalla kevennystä. Ressu tuntui kivalta vaikka itselläni oli vähän ongelmia pitää kyynerpäätä kyljessä. Poni taipui kivasti, vaikka en saanutkaan sisäpohjetta kunnolla läpi.

Toiseen suuntaan tuntui menevän vähän huonommin ja olin jo läkähtymäisilläni kuumuudesta. Jatkoimme samaa tehtävää, mutta sivuille jossa kevennettiin, lisättiin askeleen pidennys. Ressun askel ei oikein pidentynyt, enkä jaksanut keskittyä siihen yhtä hyvin kuin ympyröihin. Nyt sisäpohje alkoi mennä vähän paremmin läpi, kun sain myös ulkoavut korjattua, mutta poni tuli silti hieman turhan paljon sisäpohjetta vasten.

Pitkän puurtamisen jälkeen saimme siirtyä käyntiin ja antaa hepoille pitkät ohjat puolivälikäyntien ajaksi. Mainitsin sisäpohkeesta opettajalle ja sain hyviä neuvoja. Tietenkin heikko kohta oli ollut se minun ulkopohkeeni, koska kaikki lähtee hyvästä ulkoapujen tuesta. Mutta nyt tulikin lopputunniksi vähän miettimistä!

Puolivälikäyntien jölkeen aloitimme laukkatehtävää, jossa harjoitusravin tilalle nostettiin laukka ja kaksi muuta sivua mentiin sitten harjoitusravissa. Ensimmäisillä kerroilla nousi väärä laukka, mutta sitten ei enää tullut vääriä laukkoja. Kun keskityin ulkoapuihin ympyrätkin sujuivat todella hyvin ja Ressu taipui jopa paremmin kuin ravissa. Ravipätkillä sitä sai hieman rauhoitella, mutta nostot sujuivat rauhallisesti ja hyvin. Vain muutama kerran poni vain kiihdytti ravia.

Tosiaan, ympyrälle lähdössä tuli parilla ensimmäisellä kerralla raviin rikkomisia, mutta keskityin nyt myös laukan ylläpitämiseen ja suunnanvaihdon jälkeen Ressu oli aivan älyttömän ihana ja herkkä. Laukannostoissa tarvitsi vain pienet avut ja poni nosti laukan nätisti. Pidän kyllä Ressusta ja sen laukasta todella paljon. Sillä on myös helposti istuttava ravi. Ohoh, poikkesin vähän aiheesta.

Laukkojen jälkeen loppuverryttelimme hevosia. Tein voltteja - tai itse asiassa ympyröitä, jos tarkkoja ollaan - ja Ressu taipui paljon paremmin kuin ennen laukkoja. Vähän meinasi vauhti hiipua välillä, mutta poni liikkui kyllä pyynnöstä. Suunnanvaihto ja loppuverkkaamista toiseenkin suuntaan, jonka jälkeen siirsimme ne käyntiin. Annoin pitkät ohjat ja kävellessäni menin sitten pudottamaan raippani. No, ratsastuksenopettaja vei sen kentän laidalle, josta voisin sen sitten hakea tunnin päätteeksi.

Pian menimme kaartoon ja tulimme pois selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä, jonka jälkeen hain raippani. Pääsimme pian talliin ja riisuin Ressulta satulan, sekä suitset. Laitoin riimun päähän, harjailin ponia pölyharjalla ja otin sitten kaviokoukun. Otettuani kaksi kaviota tajusin, etten ollut laittanut riimun lukkoa kiinni! Siinähän sen nopeasti laitoin kiinni, otin kaksi viimeistä kaviota ja tulin pois karsinasta. Otin satulan ja suitset ja pyysin pari avustajaa, jotka toivat Ressun harjat ja minun varusteeni satulahuoneeseen.

Laitoin sitten varusteita paikoilleen, asetin huovan kuivumaan ja uitin kuolaimet pesuämpärissä. Kuivailin niitä pyyhkeellä ja niputtelin ne, jonka jälkeen pakkailin omat tavarani, join jo toisen vesipullon tyhjäksi ja lähdin kotiin.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Viljakäärmeeni loi nahan - niin kumpi?

Tässähän kävi sitten niin, että toinen käärmyistä on luonut nahkansa, mutta en tiedä kumpi. Molempien valmistautuminen alkoi samaan aikaan ja nyt molemmat ovat kirkkaita eli toinen on juuri luonut ja toinen luo ihan kohta. Itse veikkaisin Madon nahkaa, koska tämä on aika tumma päältä. Pituutta löytyy reilu metri.

torstai 22. toukokuuta 2014

Maanantai ja keskiviikko

Maanantai
Maanantaina olin irtotunnilla eräällä toisella tallilla ja sain ratsastaa Vollilla. Volli oli mukava ratsastaa, vaikka jotkut avut olivatkin hieman erilaisia kuin missä tavallisesti ratsastan. Alla hieman kuvia ja video. Pahoittelen kuvien rakeisuutta.


Etunoja...


Mun lempparikuva
Missäköhän mun jalka??
Tässä vaiheessa blogger sanoi sopimuksen irti, eikä enää suurentanut kuvia tai lisännyt kuvatekstejä...

Tästä kuvasta pidän, hepalla kiva asento!


Ruokatauko!

Kuvat (c) LisbeFani



Keskiviikko
Menin tallille varttia yli kolme. Availin portteja hevosten hakemista varten ja pian tuli ratsastajia. Lähdin auttamaan Sokerin ratsastajaa, joten haimme Sokerin harjat satulahuoneesta. Aloitin kumisualla ja harjailin lopuksi kovalla harjalla jalkoja. Autoin hieman takakavioiden ottamisen kanssa, jonka jälkeen laitoimme molemmat kaksi suojaa. Haimme sen jälkeen Sokerin varusteet ja ratsastajan laitettua huovat, nostin satulan selkään. Sitten suitset päähän, remmit kiinni ja ratsastaja haki kypärän, sekä raipan.

Lähdimme sitten rampin kautta kentälle ja ratsastaja nousi rampilta selkään. Availin porttia ja menin sitten kiristämään vyötä ja säätämään jalustimia. Lähdin sitten satulahuoneeseen. Pian menin pyörimään parin muun hoitajan kanssa uuden tallikioskin eteen ja teimme siihen kyltin. Kuvailin sitten Wanen hoitajaa, joka oli tunnilla ja laitoimme myös verhoja.

Wanen hoitajan tullessa tunnilta menimme auttamaan uuden juomakipon siirtämisessä. Pesimme sen (tai siis muut pesivät, köh) ja veimme sen pihattoon. Menin sen jälkeen satulahuoneeseen ja putsasin Topiaksen huovan ja harjat ja asettelin suitsia taas paikoilleen. Siirryin taas katselemaan tuntia. Laitoimme Pikun nopeasti kuntoon, kun Harmonian ratsastaja joutui vaihtamaan hevosta ja pian piti lähteä.

Anteeksi lyhyt, epäselvä postaus. Kirjoitin vähän kiireessä ja blogger temppuili...

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Perjantain ratsastustunti & kepparikuulumisia

 Yrittelen tässä nyt kirjoitella hieman rikkinäisellä koneella ;)

Perjantai
Menin tallille puoli kolmen aikaan. Asettelin suitsia, satuloita ja nimikylttejä, sekä putsasin Sokerin, Rosun ja Pönän piikkisuat. Pyörin siinä satulahuoneessa, lakaisin ja asettelin harjaämpäreitä, sekä kypäriä, kunnes lähdin Wanen hoitajaa vastaan bussipysäkille. Sain tietää, että hän oli tulossa korvaustunnille tunnilleni!

Tallissa kävimme jättämässä Wanen hoitajan kamat satulahuoneeseen ja huomasimme listan tulevan. Lähdimme katsomaan listaa ja minun kohdallani luki Ressu. Olin todella iloinen ja yllättynyt. Lähdimme sitten hakemaan hevosia sisään, ja minä otin Rosun, Sokerin, sekä Penan. Kieputtelin riimunnaruja ja ratsastajat tulivat pian. Autoin Wanesan ratsastajaa laittamaan pintelit sekä varusteet ja lähdimme pian kentälle, jossa roikuin, säädin jalustimia ja kiristin vyötä.

Viritimme Wanen hoitajan kanssa Aneten karsinaan sellaisen narun, ettei se pääsisi karkaamaan. Laitoimme pihattohevosille heinää ja menimme sitten syömään itse, jonka jälkeen vein tavarani Ressun karsinan ulkopuolelle. Kävelin tarhalle, otin sähköt pois ja menin tarhaan. Ressu antoi nätisti kiinni ja odotteli porttia availlessani kiltisti. Laitoin sähköt takaisin päälle ja vein Ressun karsinaan. Aloitin harjailemisen kumisualla, jonka jälkeen harjasin ponin pölyharjalla. Harjailin sitten pään ja putsasin kaviot, jonka jälkeen nostin huovan ja romaanin ponin selkään. Satulan laitettuani kiinnitin vyön ja avasin suitset. Ressu ei meinannut ottaa kuolaimia suuhun, mutta Wanen hoitaja huomasi kuolaimien olevan huonosti. Kun korjasin kuolainten asentoa, Ressu otti ne suuhunsa. Laitoin remmit kiinni, sekä omat varusteeni ja lähdin kentälle.

Kentällä laskin jalustimet ja otin ohjat käteen voidakseni nousta selkään. Laitoin jalan jalustimeen ja ponnistin ja hups! Satula kippasi. Asettelin sen sitten oikeaan kohtaan ja kiristin vyötä kolme reikää. Sen jälkeen nousin satulaan ja säädin jalustimet ja kiristin vyötä vielä reiällä. Lähdin sitten uralle kävelemään. Ressu oli mukavan reipas ja muutenkin kiva. Aloitimme ravailemalla löysin ohjin ja Ressu tuntui oikein mukavalta ja se toimi hyvin istunnalla.

Keräilimme ohjia ja ruuna alkoi vähän kiskoa päätä. Sain ohjeen pitää käden tasaisena viskomisesta huolimatta. Teimme paljon käynti-ravi siirtymisiä ja Ressu alkoi rentoutua. Sillä oli todella ihana harjoitusravi, tosi helposti istuttava vaikka ponilla olikin lyhyt askel. Teimme erilaisia siirtymistehtäviä ja pian olikin puolivälikäyntien aika. Ressu oli todella kiva ja käveli reippaasti ilman hoputtamistan.

Kävelimme jonkun aikaa ja aloimme ottaa sellaista laukkatehtäviä, jossa menimme ravissa kulmat, sivut mentiin laukassa ja jokaiselle sivulle muutama raviaskel laukkojen väliin. Menimme siis koko kentällä. Aluksi tuli paljon vääriä laukkoja ja Ressu alkoi vähän kaahata, enkä saanut sitä aina haluamassani kohdassa raviin. Kun aloin keskittyä kulmissa enemmän, sain ponia rauhallisemmaksi ja laukatkin nousivat oikeissa kohdissa ja useimmiten oikea laukkakin löytyi.

Vaihdoimme suuntaa, jonka jälkeen laukat olivat aika katastrofaalisia. Yli puolissa tuli väärä laukka, kallistuin liikaa ulos, enkä saanut enää ponia rauhalliseksi kulmiin vaan kaahotimme ne kiitoravissa. Pari onnistunutta laukkapätkää tuli, mutta loppua kohden nousi melkein pelkkiä vääriä laukkoja. Ratsastaja ei enää oikein jaksanut keskittyä laukka-apuihin. Lisäksi jalustimet putosivat monta kertaa.

Ravailimme sitten loppuraveja, tein voltteja ja ympyröitä. Vaihdoimme suuntaa ja ravailimme toiseenkin suuntaan. Sitten annoin löysän ohjan ravissa ja siirsin ponin käyntiin istunnalla. Ressu totteli hyvin ja käynnissä se taisi vähän väsähtää. Aivan kuin ratsastajakin. Kävelimme myös toiseen suuntaan, jonka jälkeen tulimme kaartoon ja pois selästä. Nostin jalustimet, löysäsin vyötä ja talutin Ressun talliin. Otin varusteet pois, jonka jälkeen vein ne satulahuoneeseen. Satulahuovan laitoin kuivumaan ja pestyäni kuolaimet menin vielä harjaamaan ponia. Harjasin sen pölyharjalla ja otin kaviot. Sitten vein ponin ulos ja lähdin.

Sunnuntai
Väkertelin keppareille naruriimuja ja naruriimut sai Clove, Allu ja Saga. Oikein niitä ei ole tehty, koska minulla ei ollut ohjeita, mutta sovelsin ja tein omalla tavallani. Auki näitä riimuja ei saa, niinkuin oikeasti pitäisi, mutta se ei haittaa. Cloven riimu onnistui ehkä parhaiten. Allulla siitä tuli liian pieni ja Sagan riimussa jokin häiritsi. Mutta katsotaan jos joku päivä innostuisin kokeilemaan niitä!

Yhteiskuva naruriimuista :D

Clovelta löytyy tuolta leuan alta pidemmät koristenarut

Sagan riimussa on narun kiinnitystä varten lenkit, ne unohtuivat Clovelta

Allulle tuli liian pieni riimu, mutta meneehän se näinkin

perjantai 16. toukokuuta 2014

Postaustahti hidastuu

Juu, koska koneen kanssa on hieman ongelmia ja tulen kirjoittelemaan nyt sitten puhelimella. Lyhyempiä postauksia tulee, mutta katsellaan jos saataisiin konekin toimimaan!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Järjestysintoilija vauhdissa

Tavallinen keskiviikon tallipäivä, joten löysin itseni tuijottelemaata tuntilistaa noin varttia yli kolme. Pyörittelin pari riimunnarua ja jäin istuskelemaan sohvalle parin muun ihmisen kanssa. Pian aloin lakaista käytävää, mutta lakaisin vain parin ensimmäisen karsinan luota, ns. ensimmäiseltä käytävältä. Sitten taisin pyöriä satulahuoneen ja tallin välillä, kunnes viiden tunnin ensimmäiset ratsastajat tulivat. Tässä vaiheessa lakaisin ns. oikean tallin käytävää. Pitelin Pönää ratsastajan ottaessa kavioita ja pian minua pyydettiin auttamaan Rosun kanssa.

Ratsastaja otti satulan ja minä suitset, sekä harjat ja menimme karsinalle. Aloitin kumisualla ja pyörittelin koko ponin läpi ratsastajan harjatessa pölyharjalla. Otin sitten pehmeän harjan ja harjailin sillä ponin läpi. Ratsastaja harjasi jalat ja pään, sekä otti kaviot lukuun ottamatta toista takakaviota, jonka minä putsasin koska Rosu vähän temppuili. Laitoimme sitten huovat ja ratsastaja nosti satulan ponin selkään. Laitoin vyön kiinni omalta puoleltani ja eatsastaja laittoi omaltaan. Sitten otin riimun pois ratsastajan laittaessa ohjat kaulalle. Rosu ei oikein innostunut tunnille menosta, joten heitteli päätään ja sain käyttää voimaa, että poni piti päänsä paikallaan. Ratsastaja sai kuolaimet suuhun ja minä nostin niskahihnan korvien taakse. Remmit kiinni, kypärä, hanskat ja raippa mukaan, jonka jälkeen lähdimme kentälle.


Kentälle mennessä Pönä lähti syömään, joten menin kiskaisemaan hepan pois. Jäin siinä sitten auttamaan Pönän ratsastajaa ja säädin toisen jalustimen. Lähdin sitten satulahuoneeseen, jossa asettelin suitsien otsapannat suoraan, sekä nimikyltit suoraan. Putsailin Topiaksen harjat, jonka jälkeen löysin itseni lakaisemasta satulahuonetta, heh. Menin katselemaan tuntia ja kävelin loppukäyntimaastossa Rosun vieressä, joka ei kyllä tarvinnut mitään apukävelijää vaan meni nätisti. Jäin vielä katsomaan tämän tunnin alkua, kunnes menin satulahuoneeseen.

Pyörin tallissa ja kentän laidalla tunnin, jonka jälkeen lakaisin satulahuonetta. Sen jälkeen talli sai perusteellisen lakaisun ja menin jälleen satulahuoneeseen. Korjailin niputuksia, asettelin satulahuopia ja nimikylttejä suoraan, jonka jälkeen menin järjestämään kypärät suoriin pinoihin. Laitoin harjakorin heppojen kokojärjestykseen pienimmästä suurimpaan ja puhdistin Pönän harjat. Jatkoin sitten piikkisuanputsauspakkomielteelläni ja putsasin Aneten piikkisuan, Pikun piikkisuan ja Magic Brushin, sekä Rosun piikkisuan. Sen jälkeen järjestelyintoilija lähti kotiin kahdeksan aikaan.

Jos olisin näin järjestelmällinen kotonani, huoneeni olisi varmaan täydellisessä kunnossa.

Kiusattiin vähän Pönää...


Wanesaa ei kiinnosta. (ei se oikeasti ole noin vino, lepuuttaa vaan takajalkaa...)


Suosikkikuvauskohteeni, Pönä!

Pahoittelen huonoa laatua, koska kuvat on puhelimella otettuja... Mikä kuva oli suosikkisi?

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hankintoja

Kävin eilen Eurokankaassa ostoksilla ja mukaan pääsi kaksi palaa fleeceä, pienempi pala vaaleanlilaa riimuihin ja loimiin ja isompi pala vaaleanruskeaa, hankittuna erästä tilaria ajatellen. Lisäksi ihana kerä vaaleaa Novita Kaiku lankaa harjaksi, sekä Novita Veeraa riimunnaruihin. Matkaan lähti myös paketti hakaneuloja.

Lankoja ja hakaneuloja ehdinkin jo käyttää ja tein kaksi riimunnarua, toisen tosin jo vanhasta langasta.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Heppa- ja käärmekuulumisia

Kuvatonta jälleen, koska en ole saanut tunneille kuvaajia. Perjantaina kaveri oli kyllä kameran kanssa mukana, mutta sade esti kuvaamisen...

Keskiviikko - hoitopäivä
Keskiviikkona menin tallille kolmen jälkeen. Sokerin ratsastaja pyysi minua auttamaan, joten otimme harjat ja lähdimme Sokerin karsinalle. Harjasimme hepan läpi suilla, jonka jälkeen ratsastaja otti pölyharjan ja minä kovan. Harjailin jalkoja ja sen jälkeen otimme kaviokoukun. Ratsastaja otti etukaviot ja minä takakaviot. Sitten laitoimme suojat, ja yksi hoitajista oli jo tuonut varusteet. Nostin satulan selkään ja ratsastaja laittoi vyön, jonka jälkeen hän laittoi suitset minun pidellessä Sokerin päätä. Remmit kiinni, ratsastaja laittoi kypärän ja lähdimme sitten kentälle.

Talutin Sokerin rampille ja laskettuamme jalustimet, ratsastaja nousi selkään. Kiristimme siinä vyön ja koska jalustimet olivat sopivan mittaiset, ratsastaja lähti kentälle ja me (siis Wanen hoitaja & minä) menimme satulahuoneeseen. Vaihdoimme Tytsyn satulaan turvajalustimet ja saimme käskyn tehdä uusille hepoille harjakorit. Lajittelimme siinä harjoja värin mukaan ja hepat saivat vaaleanpunaisia, vihreitä, sinisiä ja punaisia harjoja. Kun Wanen hoitajan tunti alkoi, menin katsomaan tuntia. Katselin melkein koko tunnin ja tunnin loputtua menin auttamaan, korjaan häiritsemään Wanen hoitajaa joka nosti jalustimet ylös. Kun toinenkin ratsastaja oli saanut nostettua jalustimet, menin avaamaan porttia.

Hoidimme Pönän pois ja menimme satulahuoneeseen. Putsasin Topiaksen harjat (sen kyllä tein jo aikaisemmin, mutta mainitaan nyt tässä) ja jäimme istuskelemaan sattariin. About tunnin päästä meitä pyydettiin tulemaan tekemään iltatallia. Laitoimme tuntitalliin heinät ja minä järkevänä ihmisenä laitoin saman verran heinää suokille ja shettikselle. Sain sitten kyllä vielä käskyn laittaa puolet shetun heinistä suokille. Järjen käyttö on sallittua! Veimme sitten ruuat kahdelle yksärille pihattoon, jonka jälkeen veimme tarhoihin vesiä. Lähdin kellon tullessa varttia yli kahdeksan.

Torstai - kaverin ratsastusta kuvaamassa + hypokuulumisia
Koulusta tultuani ruokin käärmeet. Sulatin hiiret ja laitoin yhden ruokintaboksiin. Hypo oli putkessa kerällä ja Mato oli tunkenut samasta putkesta kerran läpi! Siinä sitten irroittelin niitä hetken ja sain Hypon ensimmäiseksi irti. Hypo pääsi ruokintaboxiin, mutta ruoka ei maistunut. Haisteli kyllä hiirtä, mutta ei syönyt. Heiluttelin hiirtä, eikä mitään reaktiota. Sitten Hypomato pääsi takaisin terraan ja Mato söi mielellään hiiren. Sitten minun piti jo lähteä kaverilleni, ja äiti yritti vielä kerran saada Hypoa syömään.

Lähdin siis kuvaamaan kaverini tuntia. Tulimme tallille (eri tallille, kuin missä minä käyn) ja kävimme katsomassa tuntilistaa. Juuri koulussa kaverini oli valittanut, että tietenkin nyt kun joku on kuvaamassa saan tietenkin BB:n. Mikähän hevonen oli listassa? Ennustukset osuivat kohdalleen ja kaverini meni harjaamaan ponia. Minäkin sain harjailla ja otin kumisualla, sekä kovalla harjalla. Putsasin myös kaviot. Sitten jäimme odottelemaan, että kello tulisi sen verran, että voisimme laittaa varusteet. Kaverini nosti satulan selkään, laittoi vyön, sekä suitset. Olin taas todella ärsyttävä ja siirsin hänen kypäränsä mahdollisimman kauas, mutta annoin sen kyllä hänelle sitten.

Hevoset lähtivät maneesiin ja menin kameran kanssa katsomoon. Kuvailin alkutunnista, mutta laukkojen alkaessa sormeni olivat niin jäässä, etten enää viitsinyt kuvata. Tunnin jälkeen hän talutti hepan ulos maneesista ja sain kuulla, kuinka surkeasti tunti oli mennyt. Yritin sanoa, että hyvin se meni, mutta kaveriani ei kiinnostanut mielipiteeni (eihän sitä koskaan, ketään ei kiinnosta, nyyh. vitsi, vitsi). Hän otti varusteet pois ja vein satulan paikalleen. Harjasin sitten suojat ja vein ne omalle paikalleen, jonka jälkeen lähdimme syömään. Näytin videoita ja kuvia joita olin ottanut ja sain kuulla, kuinka huono istunta hänellä oli. Voi, miksi ihmiset eivät osaa arvostaa itseään? Hyvä minun on sanoa...

Seisoskelimme tallissa, pyörimme ympäriinsä ja toteutin piikkisuanputsauspakkomiellettäni. Kävimme ponipihatossa pyörimässä ja veimme jotkut sangon paikoilleen. Puhdistimme sitten kaverini hoitohevosen juoma- ja ruokakupit, sekä suolakiven. Siinä samalla tuli kyllä tehtyä kaikkea väärin (minun siis), koska meinasin unohtaa asioita. Kävimme vielä juottamassa erään hevosen ja lähdimme sitten kotiin.

Perjantai - ratsastustunti
Menimme kaverini kanssa tallille puoli neljän jälkeen. Kyseessä on siis sama kaveri, jonka tuntia olin torstaina kuvaamassa. Veimme kamat satulahuoneeseen ja menimme katsomaan listaa. Minun kohdalleni oli laitettu Wanesa/Roze, ja päätin mennä Rozella. Olin mennyt Rozella aikaisemmin vain yhden kerran, mutta siitä on jäänyt oikein hyvä muistikuva. Pian lähdimme hakemaan Rosua tarhasta ja otettuani sähköt pois kaverini tuli availemaan porttia ja minä otin Rosun. Resua jouduimme aika paljon hätistelemään, koska se meinasi tulla ulos suoraan Rosun perässä. Kun saimme ponin ulos, kaverini laittoi portin kiinni ja minä kävin laittamassa sähköt.

Veimme Rosun karsinaan ja lähdimme hakemaan Pönän harjoja, kun meitä pyydettiin harjaamaan Pönää. Aloitin kumisualla ja kaverini tuli perässä pölärillä. Otin sitten kovan harjan ja harjasin jalat, jonka jälkeen harjasin pään. Sitten neljän tuntilaiset tulivat ja menin auttamaan Rosun ratsastajaa. Harjasimme  ponin nopeasti, koska ratsastajat olivat hiukan myöhässä ja autoin häntä ottamaan kaviot. Autoin toiselta puolelta ratsastajan nostaessa satulan selkään, jonka jälkeen laitoimme vyön. Otimme sitten suitset ja laitoin ne ponin päähän. Ratsastaja mittasi jalustimet ja lähdimme kentälle, vaikka kello oli jo 20 yli. Menin avaamaan portin ja ratsastajien vietyä hevoset kaartoon punttasin Pönän ratsastajan selkään. Säädin jalustimet ja kiristin vähän vyötä.

Ennen kuin he olivat ehtineet uralle ratsastaja ei halunnutkaan enää ratsastaa ja tuli alas selästä (en nyt kerro tässä syytä). Ratsastuksenopettaja ei saanut suostuteltua tätä enää ratsaille, joten minun käskettiin hakea kypärä. Kävin satulahuoneesta hakemassa kypärän ja hanskat, sekä nappasin kentän laidalta raipan. Säädettyämme jalustimet, kaverini roikkui ja minä nousin selkään. Kiristimme vielä vyötä ja lähdin kävelemään uralle. Pönä oli tavalliseen tapaansa laiska, mutta alkukäyntien aikana sain sen liikkumaan ihan ookoosti.

Keräsimme ohjat ja aloimme mennä pitkät sivut ravia ja lyhyet käyntiä. Sain tehdä vähän oman mieleni mukaan ja pääsin ravailin ympyröitä ja voltteja, sekä tein pysähdyksiä käyntipätkillä. Yhdessä vaiheessa ratsastuksenopettaja otti minut pariksi sekunniksi keskiympyrälle ja antoi pari vinkkiä. Pönä alkoi liikkua paremmin ja reippaammin. Se reagoi pohkeeseen nopeammin, mutta pysähdyksestä käyntiin siirtymisessä Pönä oli vähän tahmea. Vaihdoin suuntaa ja tein samoja juttuja toiseen suuntaan. Sitten jäin hetkeksi ympyrälle ja kun Pönä tuntui hyvältä, siirryin käyntiin. Pysyin vielä ympyrällä hetken, mutta pian annoin sillä löysät ohjat ja kävelin loppukäynnit.

Menimme kaartoon ja tulin alas selästä. Punttasin seuraavan ratsastajan Pönän selkään ja säädin jalustimia. Lähdimme sitten satulahuoneeseen ja söimme eväitä. Kävimme katsomassa, onko Roze vielä ulkona ja lähdimme sitten hakemaan sitä. Dimkaa oltiin juuri hakemassa, joten pujahdin vain tarhaan, jossa Roze tuli ensimmäisenä vastaan. Napsautin narun kiinni riimuun ja talutin Rozen portille. Resu meinasi taas tulla perässä ja vaikka molemmat hätistelimme sitä, poni ei lähtenyt pois. Teimme sitten niin, että menin ensin Rozen kanssa ulos ja kaverini otti Dimkan portilta, jolloin Resu ei päässyt ulos.

Talutin Rozen sen karsinaan ja hain harjat, joilla aloitin harjaamisen. Ensiksi kumisualla läpi, sitten pölyharjalla ja jalat kovalla. Harjasin sitten Rozen pään ja otin kaviot, jonka jälkeen menimme satulahuoneeseen odottelemaan. Varttia vaille kuusi otimme suitset (menin siis ilman satulaa) ja löhdimme karsinalle. Harjasin Rozen vielä kerran läpi pölyharjalla, jonka jälkeen otin riimun pois suitsien laittoa varten. Laitoin suitset, kiinnitin remmit ja laitoin omat varusteeni. Talutin sen jälkeen Rozen kentälle, jossa kaverini punttasi minut selkään.

Lähdin kävelemään alkukäyntejä. Meitä oli vain kolme ja koko kenttä käytössä. Ihanaa! Keräilimme pian ohjia ja aloitimme loivaa kiemuraa, jonka keskeltä tehtiin voltti uran suuntaan. Nostimme pian ravin ja teimme tätä harjoitusta ravissa. Loiva kiemura tehtiin kahdelle peräkkäiselle sivulle, ja niiden jälkeiselle sivulle tuli temponlisäys. Roze oli ihanan kuuliainen ja reipas. Vaihdoimme sitten suuntaa ja teimme samaa harjoitusta toiseen suuntaan. Voltista meinasi usein tulla liian pieni, mutta temponlisäykset onnistuivat.

Sen jälkeen teimme laukannostoja joka toiselle sivulle käynnistä. Nostot sujuivat oikein hyvin, samoin laukkaympyrät. Roze oli reipas, muttei painanut kädelle, kun piti hidastaa. Jostain syystä silti siirryimme käyntiin aina vasta noin seuraavan sivun puolivälissä. Suunnanvaihdos, jonka jälkeen samaa toiseen suuntaan. Tähänkin suuntaan laukat onnistuivat hyvin ja Roze oli ihanan kuuliainen. Tässä huomasin myös kuinka ihanat askellajit tammalla on.

Vaihdoimme sellaiseen tehtävään, jossa nostimme kulmassa laukan, laukkasimme yhden sivun ja seuraavalle sivulle tuli loiva kiemura laukassa. Aluksi kiemura oli aivan minimaalinen, melkein yhtä suoraa sivua. Aloitin ravaamalla laukannostopaikkaan ja siirsin Rozen käyntiin juuri ennen kulmaa. Laukannostosta tuli hyvä, samoin kiemura onnistui. Ravasin sitten muutamia voltteja ja tein saman uudestaan. Rozella nämä laukannostot tuntuvat sujuvan todella hyvin! Sitten ratsastuksenopettaja suurensi kiemuraa vähän, mutta se sujui vieläkin hyvin.

Vaihdoimme suuntaa tehdäksemme samaa harjoitusta toiseen suuntaan ja Roze yllätti taas todella hyvällä kuuliaisuudella, vaikka se vähän ennakoikin laukannostoa. Teimme tätä muutaman kerran, kunnes siirryimme kaikki omille raviympyröillemme. Aluksi pienensimme ympyrää ja lopulta suurensimme minimivoltista taas keskiympyrän kokoiselle ympyrälle. Ratsastin ympyräleikkaa ja tein saman toiseen suuntaan. Roze oli mukava, vaikka ympyrän pitäminen ympyrän muotoisena tuotti vähän vaikeuksia.

Nostimme laukan ympyrällä ja aloimme pienentää sitä samalla tavalla. Tämä ei onnistunut kovin hyvin, sillä ohjasin Rozen vähän liian pienelle ympyrälle ja se rikkoi raville. Yritin uudestaan, jolloin meni paremmin, vaikka ympyrä ei aivan näyttänytkään ympyrältä. Suurentaessa Roze meinasi mennä Tytsyn tielle, kun en saanut pidettyä sitä ympyrällä. Kun nostin laukkaa jälleen uudestaan, ympyrän suurentaminen onnistui vähän paremmin.

Menimme ympyräleikkaa ravissa ja nostimme taas laukan.  Tähän suuntaan ympyrä oli aivan soikio, vähän niin kuin pituussuuntaan venynyt kananmuna. Pienentäessä siitä tuli yhä enemmän soikio, mutta suurentaessa muoto palautui jo lähelle ympyrää. Näytin varmaan aika koomiselta siellä selässä kun yritin saada Rozea pysymään ympyrällä, heh. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen laukkoihin.

Jatkoimme itsenäisellä loppuverkalla ja tein temponmuutoksia, voltteja ja kiemurauria. Roze tuntui tosi hyvältä ja tein pian käyntisiirtymisiä. Sen jälkeen jatkoin ravi-pysähdys-ravi siirtymisillä, joissa Roze oli todella hyvä! Se pysähtyi suoraan ravista ja jatkoi suoraan raviin pysähdyksestä. Vaihdoin suuntaa ja toiseen suuntaan tein samanlaisia temponmuutoksia ja taivutteluja, sekä siirtymisiä. Tein myös samaa kiemurauravolttiharjoitusta, jota teimme alkuverryttelyssä. Roze taipui hyvin ja toimi aika kivasti painoavuilla.

Teimme vielä kerran suunnanvaihdon ja ravailtuamme hetken pysäytin Rozen ravista. Annoin sille löysät ohjat, taputin ja pyysin käyntiin. Loppukäynneissä Roze oli kivan reipas ja tultuamme kaartoon tulin alas selästä. Punttasin Rozen seuraavan ratsastajan selkään, jonka jälkeen lähdin kuivattelemaan, koska olin aivan läpimärkä, kiitos ihanan sateen. Söin ja vaihdoin kuivan hupparin päälleni ja puolen tunnin kuivattelun jälkeen lähdin kotiin.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Riimuratsastelua

Pyörittelin tässä riimunnarua ja siinä samalla päätin tehdä riimunkin. Riimun sai Clove. Löysin kivaa kukkafleeceä, joka pääsi riimuksi.

Tämän jälkeen lähdin ratsastelemaan Clovella riimulla. Jäin pienimmälle kentälle, koska en ole koskaan ennen ratsastanut Clovella riimulla. Tamma oli vauhdikas, mutta ei innostunut liikaa ja toimi hyvin istunnalla. Alkukäyntien jälkeen aloitin ravailun ja tein paljon voltteja ja ympyröitä saadakseni Cloven vähän rauhoittumaan. Pian se alkoi hakea muotoa ja tuntua paremmalta.
Asetin kentälle puomit ja lähdin tulemaan niitä käynnissä. Clove oli kuuliainen, eikä kolistellut lainkaan. Tein erilaisia tehtäviä toisella puolella ja toisella sivulla menin vain puomit. Vaihdoin suuntaa ja toiseenkin suuntaan Clove tuntui erittäin mukavalta. Aloitin sitten ravissa tulemisen ja ravissakin puomit sujuivat alkukaahottamisen jälkeen. Tamma toimi hyvin painoavuilla, eikä painetta tarvinnut käyttää muuhun kuin vähän hidastamiseen, mutta onhan Clove alunperinkin westernhevonen.

Kohotin puomit sitten yhden pienen palikan varaan ja lähdin tulemaan sitä käynnissä ja ravissa. Tamma nosteli ensin jalkojaan aika reilusti, mutta kun se tajusi, että puomit eivät pure, askel muuttui tasaisemmaksi. Silti puomien yli piti mennä aikamoisella vauhdilla. Vähän rauhoituttuaan Clove oli kyllä todella tasainen.
Kohotin puomeja vielä yhdellä palikalla ja pidensin askelväliä. Aloin tulla sitä laukassa ja pari ensimmäistä kertaa onnistui hyvin. Sitten Clove alkoi vähän kuumua ja kiihdytellä, mutta pian sain sen hallintaan. Muutaman kerran jälkeen aloitin sellaisen tehtävän, jossa puomien jälkeen tulin koko rata leikkaa, ja lävistäjällä vaihdoin laukan, josta jatkoin pitkän sivun kautta puomeille. Molempiin suuntaan laukanvaihdot onnistuivat hyvin ja tällä kertaa Clove pysyi hallinnassa joutuessaan keskittymään enemmän.

Koska edelliset harjoitukset olivat menneet niin hyvin päätin vaihtaa riimun kaulanaruun. Hevonen kannattaisi kai totuttaa siihen ensin, mutta minä viisaana ihmisenä vain viskasin riimun pois ja otin riimunnarun kaulanaruksi, jonka jälkeen hyppäsin selkään. Lähdin sitten melkein suoraan ravailemaan, josta Clove sitten innostuikin ja lähdi kiihdyttelemään. Pian se nosti laukan, enkä saanut sitä oikein hidastamaan. Tamman hidastaessa päätin jäädä käyntiin, ja kävelin loppukäynnit siinä samalla. Viisas ihminen olen, kun jätän hevosenkin jäähdyttelemättä...

Ai niin, sanon vielä, että talli taitaa jäädä hetkeksi pois kuvioista ja hepat muuttavat sisälle, koska löysin Nannasta mukavan reiän ja vanuja oli revitty pois. Linnut tai oravat ovat ennenkin vierailleet tallissa vieden mm. Moonan ja Liekin suitset...

lauantai 3. toukokuuta 2014

Video Rokista

Päätinpä tehdä nyt videon Rokista, ja näette samalla minunkin ratsastustani. Innostuin vähän tehosteisiin, muta toivottavasti ei haittaa!


perjantai 2. toukokuuta 2014

Vapun ratsastelut

Kuvatonta postausta jälleen... Menin keskiviikkona korvaustunnille. Koska ratsastuksenopettajamme ei päässyt pitämään tuntia, eikä ketään saatu tilalle, pääsin menemään itsenäisen. Hepaksi oli laitettu Pena, jolla olisinkin halunnut mennä edellisen tunnin laukkaepäonnistumisten jälkeen. Ja koska on toivottu enemmän tekstiä, päätin sitten kirjoittaa nyt todella tarkasti. Kilometripostausta luvassa. No, siirrytäänpä itse asiaan...

Keskiviikko

Tallille saavuin noin 20 yli kolme. Vein tavarani satulahuoneeseen, jossa oli jo yksi hoitaja, sekä kahden ensimmäisen tunnin pitäjä. Pian kolme ratsastajaa tulivat, ja lähdimme hakemaan hevosia. Menin laittamaan sähköt pois, availin porttia, sekä vähän hätistelin Penaa, joka meinasi tulla ulos Pönän perässä. Ratsastaja vei Pönän talliin ja harjojen hakemisen jälkeen menin auttamaan. Pönä oli hiukan huonolla tuulella, joten pyöri, eikä meinannut nostaa jalkaa ja autoin ottamaan kaviot. Ratsastaja haki varusteet ja autoin toiselta puolelta hänen nostaessa satulan selkään. Suoristelimme huovat ja laitettuani vyön omalta puoleltani, ratsastaja kiristi sitä omalta puoleltaan. Samalla kun otin riimun pois, ratsastaja haki suitset ja autoin pitämällä Pönän päätä paikoillaan. Sitten hän haki kypäränsä ja raipan, jonka jälkeen lähdimme kentälle.

Kentällä laskimme jalustimet ja kiristin vyötä vähän. Sen jälkeen punttasin ratsastajan selkään ja kiristin vielä hieman vyötä, koska Pönä oli pullistellut jonkin verran. Säädin jalustimet ja lähdin tallia kohden. Odottelimme hetken satulahuoneessa kahden muun hoitajan kanssa, kunnes yksi ratsastaja tuli pyytämään apua Wanesan kanssa. Wanesan hoitaja lähti ja pian myös me kaksi menimme talliin katsomaan hevosia. Eräs ratsastaja tuli pyytämään apua Rozen varusteiden kanssa, koska sen satula oli korkeimmalla satulatelineellä. Sain satulan alas ja ratsastajan laitettua huovan Rozelle, asetin satulan selkään, jonka jälkeen ratsastaja laittoi vyön kiinni. Otin riimun pois, ratsastaja laittoi suitset ja lähdimme kentälle.

Roikuin, kiristin vyötä ja säädin jalustimet, jonka jälkeen jäin vielä katsomaan tuntia hetkeksi. Mietin siinä samalla, mitä voisin tehdä itsenäisellä. Siihen oli tulossa minun lisäkseni kaksi ratsastajaa. Yksi hoitajista antoi vinkkejä ja sen jälkeen katsoessani kelloon lähdin hakemaan Penaa tarhasta. Otin sähköt pois, avasin portin ja talutin Penan ulos. Suljin portin ja laitoin sähköt takaisin aika nopeasti, joka on saavutus, sillä usein jään säätämään jotain sähköjen kanssa. Vein Penan sen karsinaan ja lähdin satulahuoneelle.

Otin sieltä mukaani kypärän, turvaliivin, raipan ja varaharjat, jotka vein Penan karsinan eteen. Sen jälkeen hain satulan ja suitset siirrettävästä satulahuoneesta. Menin sisään karsinaan ja aloitin harjaamisen kovalla harjalla (varaharjoissa ei ollut kumisukaa). Harjattuani Penan läpi sillä, siirryin pölyharjaan ja sen jälkeen harjasin pään. Kaviot nousivat nätisti, jonka jälkeen vielä puhdistin harjat. Aikaa oli runsaasti, joten päätin käydä Penan vielä kerran läpi pölyharjalla. Otin sitten satulan ja nostin sen Pentin selkään. Asettelin huovan ja romaanin, laitoin vyön ja lähdin availemaan suitsia paketista. Pena pyöri hiukan, mutta kun kuolaimet olivat suussa, heppa pysyi nätisti paikallaan. Sen jälkeen hihnat, omat tarvikkeet ja hieman odottelua, että kello tulisi viittä vaille.

Talutin Penan kentälle ja laskin jalustimet. Kiristin vyötä, ja kun eräs tyyppi tuli roikkumaan, nousin selkään. Pidensin jalustimia heti kaksi reikää ja siirtyessäni uralle kävelemään pidensin niitä vielä reiällä. Kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin, vaihdoimme suuntaa ja kävelimme tähänkin suuntaan. Otin puolipitkät ohjat ja aloitin tekemällä pysähdyksiä ja voltteja. Pena oli mukavasti kuulolla ja toimi istunnalla hyvin. Tein näitä harjoituksia hetken ja siirryin sitten käynti-ravi siirtymisiin. Otin ohjat tuntumalle ja lähdin tekemään ravissa voltteja. Sitten jatkoin taas käynti-ravi siirtymisillä ja lisäsin aina pysähdyksiäkin käyntien kohdalle. Sitten tein aina vähemmän ja vähemmän käyntiaskeleita siirtymisten välissä, ja lopulta tuloksena oli pysähdys suoraan ravista ja ravi suoraan pysähdyksestä.

Jatkoin tätä tehtävällä, jossa tein sivujen keskelle pysähdyksen suoraan ravista ja kulmiin voltit käynnissä. Pena oli kuuliainen ja totteli hyvin istuntaa kun ajattelin istuntaani ja katsetta. Pidin pehmeämpää kättä kuin viimeksi ja ruuna tuntui paljon paremmalta. Sitten menin kentän keskelle ympyrälle ja tein erilaisia harjoituksia ympyrällä. Taipumisen kanssa oli pienehköjä ongelmia, varsinkin ravissa, vaikka ympyrä oli suhteellisen iso. Pidempään jatkoin sellaista harjoitusta, jossa menin ensin puolet ympyrästä ravia, puolet käyntiä ja käyntipätkälle pysähdys. Kun olin mennyt toisen kerran ravipätkän, vaihdoin suuntaa ympyräleikkaa ja tein saman harjoituksen toiseen suuntaan, jonka jälkeen vaihdoin jälleen suuntaa. Ympyräleikkaan jälkeen Pena ei meinannut taipua toiseen suuntaan. Ehkä apujen vaihtuminen sisäavuista ulkoavuiksi kesti hieman minulta.

Tein viekä joitain siirtymisharjoituksia ympyrällä, kunnes katsoin kelloa ja huomasin sen olevan puoli. Kävelimme uralla puolivälikäyntejä ja otin jalustimet pois, kaulalle ristiin. Kävelimme viitisen minuuttia ja vaihdoimme suuntaa. Kävelimme siihenkin suuntaan hetken, kunnes siirryin ympyrälle harjoitusraviin. Tein jälleen ravi-käynti siirtymisiä ja huomasin että Penalla oli todella kiva ravi. Voisin mennä sillä mielellään ilman satulaa. Otin sitten jalustimet jalkaan ja ajattelin kokeilla laukannostoja käynnistä. Ravailun kautta sain laukan nousemaan, vaikka pitikin vähän kannustaa raipalla. Penalla oli ihana laukka ja vaikka emme pysyneet suunnittelemallani ympyrällä, heppa pysyi hyvin hallinnassa eikä rikkonut raville.

Loputkin laukat onnistuivat, vaikka ne eivät nousseet käynnistä. Päätinpä sitten ottaa jalustimet pois ja laukat sujuivat myös ilman jalustimia. Kun otin jalustimet jalkaan, Pena oli jo vähän innostunut, eikä meinannut siirtyä ravista käyntiin. Vaihdoin sitten suuntaa ja laukkailin toiseenkin suuntaan, tosin en niin hyvällä menestyksellä. Pena hieman innostui, enkä saanut sitä hidastamaan, ennen kuin se oli kaahottanut kolmisen kierrosta. Fiksuna ihmisenä otin vielä jalustimet uudestaan pois ja laukkasin vähän. Vaikka Pena vähän kaahasi (ja nosti kerran väärän laukan), se pysyi nyt hallinnassa ja vaihdoin vielä suuntaa, että saisin yhden hyvän laukkapätkän. Kun otin jalustimia jalkaan ja yritin samaan aikaan estää Penaa kiihdyttämästä liikaa, sain hyvän idean. Tiputin raipan pois. Viimeisellä laukkakerralla en kyllä huomannut mitään eroa edelliseen, vaikka raippa olikin poissa.

Loppuverryttelyssä tein paljon siirtymisiä saadakseni hepan taas kuulolle. Pysähtyminen oli hieman vaikeaa, joten loppujen lopuksi jouduin ohjaamaan Penan aitaa päin, että se suostuisi seisahtumaan. Näin kävi kahdesti. Sen jälkeen pysähdykset onnistuivat taas, jopa suoraan ravista. Loppuverryttelin volteilla ja suunnanvaihdon jälkeen ravailin vielä pitkin ohjin. Pena kuunteli hyvin istuntaa ja siirsin sen käyntiin istunnalla. Kävelimme aika pitkät loppukäynnit, jonka jälkeen tulimme kaartoon. Nousin pois selästä, löysäsin vyötä kolme reikää, nostin jalustimet ja hain raippani. Lähdin taluttamaan Penaa talliin ja vietyäni sen karsinaan, otin suitset pois. Riisuin kypärän, turvaliivin ja hanskat, jonka jälkeen otin satulan pois. Harjasin Penan läpi pölyharjalla ja putsasin kaviot.

Aloitin viemällä omat tavarani ja harjat satulahuoneeseen ja pesin samalla kuolaimet. Palasin talliin hakemaan satulaa, jonka otin niputettuani suitset. Vein ne siirtosatulahuoneeseen ja palasin tavalliseen sattariin. Olo oli hyvä ja olen tyytyväinen ratsastukseeni. Söin eväspatukan, pakkasin kassin ja jäin vielä katsomaan tuntia ennen kuin lähdin.

Torstai

Tällä kertaa oli vuorossa keppihevosella ratsastaminen. Alunperin tarkoituksena oli hypätä ensin Sagalla ja mennä sitten maastoon Allun kanssa, mutta ihana räntäsade esti hyppäämisen. Varustin Allun ja lähdin metsään. Aluksi lämmittelimme poluilla, mutta siirryin siitä enemmän umpimetsään. Allu säikkyi hieman ja kuumui ravaillessa mutta käyttäytyi muuten todella hyvin. Otin sitten lyhyen laukkaspurtin suoralla tiellä, enkä ole aivan tyytyväinen Allun kuntoon. Sitä pitää alkaa treenata enemmän, mutta onhan ori jäänyt vähän vähemmälle ratsastelulle Sagan ja Cloven myötä. Olimme metsässä reilun puoli tuntia, jonka jälkeen päästin Allun varusteista.

Olen ajatellut, että aloittaisin enemmän luonnollisen hevosmiestaidon harjoittamista. Myrskyn kanssa voisi saada uuden innon harjoitteluun, jos ratsastelisi enemmän vaikkapa riimulla tai kaulanarulla. Onhan sitä ennenkin poikasen kanssa tehty, katsotaan jos innostuisin uudestaan. Vinur ja Saga omaavat jo kuolaimettomat, Allulle ja Clovellekin voisi sellaiset väsätä. Tai jos alkaisinkin kaulanaruilemaan Allun kanssa? Martingaalihan olisi siihen aika hyvä.

Kertokaapas, mitä mieltä olette vähän pidemmistä postauksista!

torstai 1. toukokuuta 2014

Arvonnan tulokset

Arpaonni suosi tälläkertaa LisbeFania, joka voitti pääpalkinnon! Toiseksi tuli Tiqru T! Voittajiin otetaan yhteyttä ja kiitokset kaikille osallistuneille!