perjantai 4. huhtikuuta 2014

Esittelyssä: Myrsky!

Äänestyksessä voiton vei tarkempi esittely jostain kepparista. Esitellyksi pääsi ACDP Amplia la Borrasca eli Myrsky, koska sillä on niin merkittävä osa keppihevosharrastuksessani.
Myrsky on sukupuoleltaan ori ja rodultaan suomenpienhevonen. Kun tein Myrskyn, en vielä tiennyt, että suomenhevosilla on aina suomalainen nimi ja en ole sitä lähtenyt vaihtamaan. Pojalla on yksi herasilmä ja läsi. Sen harja on avattu, mutta siitä on niin pitkä aika, että se on nukkaantunut. Myrsky on kaksipalainen, mutta suussa ja niskassa on ylimääräiset palat.

 
Myrsky valmistui 2010, toisena itsetekemänäni kangaskepparina. Sen alkumuoto oli aika ruma, langasta tehdyt erikoiset silmät ja tupsuittain tehty harja. Korvat ovat samanlaiset käppyrät vieläkin :D. Myrsky on tehty rispaantuvasta kankaasta, joten se menee todella helposti rikki ja olen korjannut sitä jo viitisen kertaa. Silti tällä orilla on isoja reikiä päässään.

Leikimme kaverini kanssa, että pelastimme Myrskyn ja sen puoliveljen Tornadon (RDGE Chispado Caballo) huonoilta hevoskasvattajilta ja koulutimme ne uudelleen. Ratsastaessa Myrsky pukitteli, nousi pystyyn, lähti kiitolaukkaan ja hoitaessa puri ja potki. Tallini vanhoilta sivuilta on lainattu seuraava tekstinpätkä: (nimeni on siinä leikissä siis Eveliina)

"Myrsky on tullut Eveliinalle huonolta hevoskasvattajalta, jossa sitä lyötiin ja pidettiin nälässä. Eveliinan ja Elinan hankkiessa hevosia, he huomasivat kahden suomenhevosen olevan myynnissä ja päättivät ostaa ne. Mennessään katsomaan hevosia, he huomasivat, että ne olivat todella huonossa kunnossa. Eveliina päätti ostaa Myrskyn ja pelastaa sen huonolta tallilta.
Myrsky ei suostunut menemään kuljetusautoon, joten ne piti taluttaa tallille. Onneksi matkaa oli vain 4 kilometriä ja Myrsky saatiin nopeasti tallille. Sille varattiin karsina ja se vietiin lepäämään. Myrskylle tarjottiin heiniä, jotka se ahmaisikin nopeasti. Seuraavana päivänä Myrsky päästettiin tarhaan 15 minuutiksi Elinan ostaman hevosen - Myrskyn puoliveljen - Tornadon kanssa. Myrsky nautti laiduntamisesta ja vapaana juoksemisesta unohtaen kaikki vaivansa.
Kun Myrsky tuli tallille, sillä oli rivi, sekä muutamia haavoja - varsinkin satulan kohdilla. Nykyään haavoista ei näy mitään, paitsi kahdesta isoimmasta on arpi."



Myrsky oli valmistumisestaan lähtien suosikkini monta vuotta. Kilpailin sillä kaverieni järjestämissä kepparikisoissa ja sijoituimme usein. Se oli melkein aina kaikkialla mukana. Sillä oli yhdet ihanat vihreät suitset (blogger ei suostunut lataamaan kuvaa), jotka saattaisivat olla käytössä vieläkin, ellen olisi jättänyt nitä ulos sateeseen. Koska ne olivat villalankaa, ne venyivät, eikä niitä enää voinut käyttää.

 
Vuonna 2013 Myrsky koki uudistumisen. Sain idean kaveriltani, joka oli lomalla kunnostanut Tornadon. Kiinnitin Myrskyn harjan paremmin ja avasin sen, tein sille nappisilmät ja paikkasin reiät. Poni alkoi miellyttää silmää enemmän. Tein sille uudet suitset ja hyppäsin yhä enemmän. En ratsastanut melkein kenelläkään muulla kuin Myrskyllä.
 
Mutta sitten tein Kuutin ja Vinurin ja Myrsky alkoi jäädä taka-alalle. Tein uudempia ja hienompia hevosia, joiden varjoon Myrsky meinasi jäädä. Se harmitti, mutta sitten sain uuden idean. Lännenratsastus! Myrskystä tuli ensimmäinen westernheppani, ja jokavuotisessa Kepparitapahtumassa, jota järjestämme kavereideni kanssa olen osallistunut Myrskyllä westerniin ja trailiin.
 
 
Nyt poni on jäänyt jälleen taakse Cherryn, Allun ja Sagan myötä. En ole ratsastanut sillä syyskuun jälkeen. Mutta olen tehnyt sille suitset. Ihaillut sen silmiä. Korjannut sitä. Vaikka se ei olekaan mikään kaunis ja rispaantuu usein, sillä on tärkeä paikka minussa, enkä koskaan halua antaa sitä pois. Se on minulle todella tärkeä. Tämä neljä vuotta, mitä Myrsky minulla on ollut, ovat olleet ihanat neljä vuotta ja toivon, että innostun taas ratsastamaan sillä. Ihanalla pikku ratsullani.
 


 

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Heh heh....Tornadolta terkkujaXD t. "Elina"

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti ja ystävällisesti. Kohteliaisuus kunniaan! :)